onpa outoa olla hereillä tähän aikaan, kun viimeiset kaksi viikkoa on ollut yötyössä. Taisi siinä kahden viikon putkessa olla yksi vapaapäivä, joka meni kyllä kirjaimellisesti nukkuen. Nyt olen ihastellut tätä kodin sekamelskaa ja miettinyt, että mistä ihmeestä kaikki nämä roihnat on tänne tullut. Kyllä kaksi viikkoa toimintakyvyttömyyttä päiväsaikaan saa ihmeitä aikaan kodille.

2079769.jpg

Siinä minun rakkauden kohteet. Molemmat. Mutta kuten huomaatte, olen itse kuvaajana, joten kuva on laadultaan tosi huono. Ehkä siitä kuitenkin näkee, mitkä ihanat rakkaat minulla onkaan.

Yritin ladata tänne kuvaa, kun vietimme nuorten kanssa halloweenia/kekrijuhlaa, mutta vuodatuksen kuvagallerian lataaminen vaatii hyvin hyvin hyvin pitkää pinnaa...

Ei nyt sitten tunnu taas kuvan siirto onnistuvan, joten jääköön.

Olisin halunnut ladata vauvoistakin uusia kuvia, kun pojat on kasvaneet niin komeiksi. Sepe näyttää siltä kuin sillä olisi synkkiä ajatuksia tai olisi jotenkin ovela konnuus mielessä, en vielä ole oikein osannut päättää kumpi. Pojat ovat vihdoin ryhtyneet syömään muutakin kuin emän nisää, johtuen siitä että Aquliina on saanut tisseilleen jo riittävästi hammasta :) Lisäksi ottavat kontaktia tähän ulkomaailmaan ja Sepe vetäisi eilen palloleikit. Tietenkin nämä pennut tuntuvat minusta aivan hirveän fiksuille ja ovat maailman kauneimpia, mikä tuskin nyt pitää paikkaansa, mutta saahan sitä omistaan ylpeä olla.