on sitten tiedossa. Tänään Sepeä tulitiin katsomaan ja oli tulevan "ukin" sylissä, ukki kertoi pojalleen Pasille, että tämä on se vapaa pentu ja Pasi vastasi, ettei enää. Tuleva ukki siinä ihmetteli, että kuinka sinulla tuo päätöksen teko kesti noin kauan, minua nauratti. Päätöksenteko oli kestänyt siis ihan melkein 2 sekuntia.

No joka tapauksessa olen tyytyväinen, kun Sepelle saatiin koti, jossa jo ennestään on vanhaherra kultainennoutaja uros ja Sepe lähtee sinne kasvamaan isoksi pojaksi. Kokemusta perheellä on jo ennestään useasta eri koirasta ja lisäksi perheessä on vielä lapsiakin. Olen siis oikein tyytyväinen tähänkin vaihtoehtoon, vaikka se ensimmäinenkin vaihtoehto olisi ollut tosi hyvä. Niinpä nämä viimeiseksi jäävän pentueen pojat jäävät tänne Jyväskylän seutuville molemmat, joten tulen vielä heitä tapaamaan toivottavasti useastikin. Ovat niin rakkaita, kun se hengenpelastustoiminta oli siinä alussa niin vaativaa. Toki edellisen pentueen pennut on ihan yhtä rakkaita.