Armas sitten pyörähti sillä välin Helsingissä näyttelyssä, kun äippä makaili Lahden kaupunginsairaalan päivystyksessä kortisonitipassa allergisen reaktion vuoksi. Oli ihan mielenkiintoista maata kahtena päivä perätysten eri päivystyksissä ja ihmetellä näppyjen kukintaa paksussa nahkassani. Oikeasti oli mielenkiintoista verrata omaa työpaikkaa ja toisten työpaikan tapaa toimia. Meillä ihmiset ei kerro kaiken kansan kuullen omista leikkauksistaan ja omien lasten sairastamisesta, sitä varten on kahvihuone. Mutta Lahdessa kaikki asiat käytiin läpi siinä kaikkien tarkkailussa olevien potilaiden kuullen, tässäpä tiedot, kun ei ole sitä vaitiolovelvollisuutta, kun en ollut siellä töissä: eli Lahden hoitajien sairaskertomuksiin sisältyi mm. kaihileikkausta, lapsen virtsaongelmien takia takaisinvirtauksen korjausleikkaus kolmas kerta, lääkärin flunssa. Potilaista sitten mainitakseni yksi delirium, jolle laitettiin vaippa, ettei kastele itseään, kun WC oli niin kaukana ja kävely hidasta. Rouva, jolla oli matalat paineet ja kerralla täjäytettiin sellainen pulssia (myös painetta) laskeva lääke, että jos olisin ollut työvuorossa, olisin inttänyt määräystä vastaan. No rouva pyörtyi sitten wc-reissulla. Kyllä nyt on rehellisesti sanottava, että meidän päivystys veti voiton tässä kisaamattomassa kisassa. Minä makoilin tippa kädessä pari tuntia ja sain pari vilaisua, eipä juuri kukaan kysynyt vointia. Poislähtiessäkin sain tipan ottaa itse ja olla tyytyväinen tulevaan laskuun. Sen muistivat sanoa, että kuntalasku menee Jyväskylälle, joten ole hyvä Jyväskylä.

Kukin muuten edelleen paksua nahkaani.

Sepen tarina jatkuu...

Pasi ei ollut edeltäkäsin kertonut kenellekään, että on Sepen tuomassa heille. Ostin pikkupojille oman roinan korit joihin laittelin kaikkea pientä kivaa. Pasi oli laittanut Sepen koriin ja takkinsa päälle ja sanonut vaimolleen, että ota tuo takki pois, kun kori painaa niin paljon. Ilme oli ollut hyvinkin ilahtunut, kun vaimo oli tajunnut mitä korissa muutakin on, kuin se takki pelkästään. Lapset oli menneet aivan onnesta hämilleen, ei oikein kukaan ollut uskoa silmiään, mitä kotiin on tullut.

Ja minä olin tietenkin kaikesta hyvilläni, vaikka tarinan kuulinkin jälkikäteen kerrottuna.

Tänään kun tulin lääkäristä, joka oli muuten saksalaista alkuperää, Lahden lääkäri (eri kuin flunssainen lääkäri) oli venäläinen. Meikä sairastaa siis kansainvälisesti. No joka tapauksessa, tänään kun tulin lääkäristä (sairaslomalla 20.12.08 sakka kauniiden kehonkukkasten vuoksi), leivoin joulutorttuja ja tiikerikakkua. Tiikerikakusta tuli maailman parasta tai jos ei ihan parasta, niin ainakin toiseksi parasta. Onnistui ihmeen hyvin. Tai sitten makuaistini on mennyttä kortisonin ja allergialääkkeiden mukana. Tiedä häntä, mutta hyvältä maistui. Toinen syy voi olla se, että tulin lääkäristä klo 18.30 ja olin koko päivänä uskaltautunut juomaan kylmää vettä ja syömään yhden yskänkarkin. Voi olla siis, että kakku maistui hyvältä siksi, että oli niin pirunmoinen nälkä. Miinusta siis meidän työmaalle, että meni niin hiton kauan ja nälkä pääsi yllättämään. Mutta plussaa se, että meidän väki kävi kyselemässä minulta ja muita odottelijoilta, että kuinka voidaan. Iso plussa.

Armaksen näyttelyreissustahan minun piti puhumani, jotenkin eksyin ihan sivuraiteille. Siis Armas pyörähti Helsingissä, sai EH, hm. Sama tuomari arvosti Armaksen Hämeenlinnassa Suomen muotovalion arvoiseksi. Niin se naisen mieli muuttuu. Tosin en hirveästi pojalle ennakkopaineita asettanutkaan, Kirsille ei tarvitse asettaakkaan, kun suoriutuu tuon pojan kanssa aina niin loistavasti. Armas on varmaan ollut edellisessä elämässä jääkarhu ja on siksi liian lyhyt kaulainen (ei siis liian iso päinen tällä kertaa, se varmaan pieneni edellisestä näyttelystä) ja muutenkin arvointi edelliseen saman tuomarin arvointiin oli aivan uskomattoman erilainen. Niinpä niin. Kaipa se kilpakumppaneiden vaikutus näkyy tässä suorituksessa tai mikä lie, mutta naisella on oikeus muuttaa mieltään. PISTE.

Siellä se isäntä makaa sängylläni ja on niin kuin ei olisi ikinä missään käynytkään. Ruokana koirilla oli tänään jauhelihaa ja riisiä keitettyänä, johon siivutin porkkanaa. Hyvin upposi, jopa Einarille. Einarista otettiin tänään kuvia, ensi perjantaina siirtyy sitten uuteen kotiin. Einari todettiin eläinlääkärinkin toimesta kuuroksi, mutta hassua on, että tuo kuuropoika kyllä säikähti, kun minulta tippui keraaminen kahvipurkki tiskipöydälle, pötkäili lujaa karkuun ruokakupilta. Enkä ennättänyt edes sadatella saatikka polkea jalkaa. Joten olen tullut siihen tulokseen, että Einari ei kuule ihan kaikkia ääniä, mutta joitakin kuulee ja tämä on hyvä huomioida koulutuksessa, etsiä se väline, jonka Einari kuulee, voisi siis kokeilla vaikka naksutinta, eihän sitä koskaan tiedä.

Katselin tänään Idolseja, vaikkei se ihan lempikatseltavaa olekaan. Joka tapauksessa olin toivonut, että se tyttö Anna olisi pärjännyt, mutta jos voittaa on se minusta pieni ihme, hieman meikäläisen heikompitasoisella nuottikorvallakin kuuli, että välillä mentiin nuotin vierestä ja lujaa. Koop, ainakin tämän päiväisen suorituksen perusteella olisi ansainnut voiton. Saapas nähdä miten äänestyksessä käy. Tietysti tämä on makukysymys, mutta en periaatteen vuoksi voisi äänestää naista vain siksi että on nainen, vaan äänestäisin sitä henkilöä, joka on parempi. Niinpä en muuten missään vaaleissakaan äänestä naista vaan sen vuoksi, että on nainen, vaan kun osuu paras ja on nainen niin on PARAS. Että sellaista löpinää tänään kortisonin ja antihistamiinin pehmentämillä aivoilla kukkivan nahkan kera.