Sepe/Repe

Kyllä se vaan on ihanaa, kun on kevät. Minun mielialani paranee heti, kun aurinko vähänkään vilahtaa ja tänään se näköjään paistaa ihan täydeltä terältä. NAM!

Koirankakka keskusteluhan alkoi jo aikaa sitten, joten siitähän sen kevään tietää tulleen. Laitoin muuten googleen äsken hakusanaksi koirankakka ja sieltä löytyi mm. sellainen blogi, johon oli tehty puistosta kartta ja siihen merkitty ne koirankakat, joita oli löytynyt. Eli siis ajatukseni koirankakkakirjasta ei sittenkään ole liian kaukaa haettu, sillä tuntuu olevan niin kuuma aihe näin keväisin, että kyllä siitä bestsellerin saisi aikaan. Tuo kotikuvaajani ei vaan tunnu olevan innostunut tähän kakkakuvaukseen, joten täytyy tyytyä nyt vaan suunnittelemaan koirakirjaa.

Meidän sontatykit makaa mitä ihmeellisimmissä asennoissa täällä UUDESSA KODISSA. Kyllä ovat todella sopeutuvaisia koiria! Ihan kuin ei olisi muutettu ollenkaan. Käytiin eilen Idan ja koirien kanssa tuolla kellaritiloissa, jossa on se S-kirjaimella alkava paikka. Eli siis SAUNA. Aquliina haistoi saunan ja hänen saaminen kellaritiloista kesti sitten jonkun tovin. Uskomatonta miten sauna on Aquliinalle ihan pääsemätön paikka. Eikä tarvitse lauantaina yrittääkkään hämätä, kun lähdetään saunaan yrittämään. Kyllä se neiti tietää, että nyt ollaan menossa sinne, minne hänkin haluaisi, mutta näin kerrostalo olosuhteissahan sitä ei voi toteuttaa.

Jos minulla olisi oikein paljon rahaa, ostaisin koko kerrostalon koiranomistajia varten. Muokkaisin taloa niin, että koirien elämäkin olisi siellä otettu huomioon. Kun SUUNNITTELEN OIKEIN SUURIA, haaveilen siitä, että siellä olisi jopa päivähoitopaikka koirille ja ulkoiluttajia ja koirapuisto ihan vieressä ja voi vaikka mitä kivaa. Koirien uima-allas ja sauna tietysti. No onneksi ei ole sitä rahaa....

Kävimme tällä viikolla vierailulla Kuokkalan uudessa(?) koirapuistossa. Oli rakennettu sille paikalle, jossa aikoinaan juoksutin meidän vinttikoiraa, siis perinteikäs paikka. Armas otti tilan haltuunsa ja juoksi kuin päätön kana. Koirassa näkyi elämänilo ja riemu siitä, että oli jätetty puita, johon nostaa koipea, oli paljon tuoksuja ja jälkiä mitä nuuskuttaa. Koirapuisto oli jaettu, kuten aika moni koirapuisto nykyään,kahtia. Isot ja pienet erikseen. En vaan osannut oikein päättää, kumpaan tuo Armas kuuluisi, egohan sillä herralla on niin iso, ehkä isompi kuin bernhardilaisella, mutta tuo koko muuten ei niin kamalan iso ole. Niinpä oltiin pienempien puolella, kun siellä ei ollut muita, kuin meidän koirat. Mutta olipa todella siisti koirapuisto. Olihan siellä niitä koirankakkoja jätetty maahan, mutta ei siellä ollut lapiota, jolla niitä poiskauhoa, se oli siis yksi miinus. Jäteastia oli lähellä, eli siis lähdettiin taas oletuksesta, että pussiin kerätään ja toiseen pussiin pudotetaan. Kilttinä tyttönä toteutin tietysti kakkakeräystä. Poikkeuksellisesti.

Soittelin viikonloppuna Einarin Sannalle ja kyselin  mitä heille kuuluu. Einari on kuulema koirakoulussa PRIIMUS! TIETYSTI! Poikahan oli fiksu kuin mikä, vaikkei ihan kaikkea kuulekaan. Oli kiva kuulla Sannan kokemuksia kuuron koiran kasvattamisesta ja elämästä Einarin kanssa. Esitin toiveen Sannalle, että laittaisi näitä asioita blogiinsa ylös ihan enempikin, koska varmaan ihmisistä olisi mukava lukea, miten kuuron koiran koulutus menee ja miten kuuro koira toimii kotioloissa. Tässäpä esimerkkiä siitä, mitä Sanna kertoili:

Jos Sanna istuu sohvalla Einari vieressä ja ovikello soi, Einarihan ei sitä kuule, Einari älyää silti mennä ovelle, kun Sanna nousee sohvalta ovea avaamaan. Sanna itse päätteli, että hän toimii eritavoin, kun noustessa ylös sohvalta vaikka keittiöön mennäkseen, kun menee ovea avaamaan. Mielestäni tämä oli todella mielenkiintoista. Harvoin tulee kiinnitettyä itse huomiota siihen, miten toimii joissakin tilanteissa. Viljelin ajatusta pidemmälle, eli jos Einari, joka ei kuule reagoi kuitenkin Sannan liikkeisiin ja oivaltaa mistä tällä ihmisen reaktiolla on merkitystä, niin onkohan sitten kuulevien koirien kohdalla niin, että on tullut ovikellon soidessa osoitettua olevansa harmistunut siitä, että joku tärkeä asia jää kesken ja ovi pitää mennä avaamaan. Tai vaikka olisi mielissäänkin siitä, että ovikello soi ja joku tulee. Meillä koirille on kehittynyt pahatapa haukkua oven takana olevaa soittelijaa ja itseni tuntien olen varmaan jonkun kerran kironnut ovikellon sointia, joten voisipa koirat vaikka siksi olla äipän kanssa samaa mieltä, että pahuksen kilikello. No en tiedä. Sen tiedän, että hyvin nuo koirat adaptoituu tapahtumiin. Nyt meni kyllä kauas tuosta Einarista. Mielenkiintoinen oli myös se kertomus Einarista, että herra veti hihnassa niin kauan ihan älyttömästi, kunnes Sanna hankki 8 m pitkän flexin, ei kuulema vedä enää, kun pääsee vähän kauemmas jalanjuuresta. Einari alkaa tulla siihen ikään, ettei enää kauheasti uskalla tässä vaiheessa enää irti pitää, koska herra ottaa ja lähtee hajujen perään aivan innoissaan. Kutsu siinä sitten luoksesi, kun ei toinen kuuntele.

Sen on Einari oppinut koirakoulussa, että Sannalta tulee ohjeet, kuinka toimitaan, joten katsekontakti on kehittynyt hienoksi, olihan sitä jo vauvana herralla, mutta hyvin kehittynyt edelleen.

Ja tässä puisevan tekstin piristykseksi kuva Eskosta ja Idasta.

Aquliina ja Armas

Aquliina talvimaisemassa

Armas ja .... mitä lie metsässä, joka kiinnostaa

Aquliina ja metsähiiren etsintää

Nuoriso meillä viime halloweenina, keskimmäinen on oikeasti poika, jos ei nyt istuma-asennosta tullut pääteltyä Viaton

Tässäpä tätä löpinää tällä kerralla. Muutama kuvakin tuli lisättyä. Odottelen kuvia "lapsista", joten niistä vauvoista sitten myöhemmin.

Ai niin, päätin pitää vähän talouskirjanpitoa, kun nuo rahat tuntuu aina hupenevan ihan kuin itsestään. Laskentamerkonomina en tietenkään voinut kirjoittaa menoja ihan mihin vaan vihkoon, vaan oli ostettava kovakantinen kahden tilin kirjanpitovihko (yli 15 euroa, mihin lie rahat hupenee), johon kirjasin tulot ja menot viime lokakuulta saakka. Tiedän hyvinkin, että ne on luettavissa tiliotteessa, mutta olipas terapeuttista kirjoittaa kaikki menot omakätisesti. Hirvitti oikeasti. Kiinnitin huomiota pariin asiaan, on tullut siirreltyä neiti teinineidin tilille aikamoisia summia aina pyydettäessä ja lisäksi ostan liikaa ruokaa tähän huusholliin. Laskin 4 kuukauden ruokaostot (kätevästi tehtävissä, kun ostelee aina kortilla) ja lisäsin siihen käteisnostot, vaikkei ne kaikki ruokaan menekään ja huomasin, että per kuukausi tulee sellainen summa, ettei ihme, että painon kanssa joutuu tekemään töitä. Arvatkaas tuliko tehtyä hyviä päätöksi, toteutus on sitten ihan oma lukunsa.