että maailman nopeiten vaihtuu teinin mieli. Nyt sitten minunkin pitää vaihtaa rakkauden kohde, ei sen tyttäreen osalta, vaan sen hevosen. Kas kun ei nyt tällainen ori ollutkaan se pisimmän tikun vetäjä, vaan taitaa olla kahdella jalalla kävelevä... Et silleen. Niin se vaan on.

Oltiin sitten viikonloppuna Jyväskylän näyttelyssä ja kuten aina Jyväskylän näyttelyssä Armas ei oikein digannut, vai johtuneenko kuitenkin kaikki siitä, ettei Kirsi ole vuorokautta ennen valmistelemassa Armasta. No joka tapauksessa tällä kertaa Armas itse ei ollut liian tukuisassa kunnossa, mutta pahkeinen, kun oli tämä herra saanut liian ison pään. No voi voi. Mitenkähän sitä sitten muokkaisi? Voi yhden kerran sanon minä. Kyllä tuomareiden maku on aina niin erikoista ja vaikeaa miellyttää. Kyseinen tuomari ei muutenkaan tuntunut oikein olevan millään linjalla. Ehkä tykkäsi enempi koirien liikkeistä, kuin pelkästään ulkonäöstä. No ei siinä mitä, Armashan on jo Suomenkin muotovalio, joten mitä siitä, vaikka Jyväskylän näyttely ei menisi ikinä putkeen. Ei mitään.

Einarin onnelliset uudet emännät kävi tänään kylässä, toi herkkuja niin ihmisille kuin koirille. Teini pettymykseksi suklaat laitettiin kaappiin piiloon, tosin olen varma, ellen keksi uutta piiloa, en nää niistä suklaista silmäystäkään. Parempi tietysti minun makkaroille, mutta kun joskus vaan tekee niin mieli suklaatakin :)

Sepe aloitti hampaiden kasvatuksen takahampaista, hassua. Muuten pojat onkin tosi komeita ja viimeisimmät kuvat löytyvätkin Vilma-O:n sivuilta. Kannattaa käydä tsekkaamassa, miten ilme on jo muuttunut pojilla. Sari tosin nimesi Einari uudestaan ja hänestä tulikin nyt Elmeri, mutta samapa tuo, minusta ko. herralle sopisi nimeksi vaikka Eemeli, sen verran ADHD on.

Ja koska olen aivan älytön ihminen, riitti minulla nauramista, kun herra Einari-Elmeri-Eemeli tänään päätti maistaa vettä, pisti koko kuononsa sinne ja puhalsi ulos, jolloin vesikupissa nousi vaan kuplia. Jotta tällainen tapaus tällä kertaa.

Sepe on miljoona kertaa rauhallisempi kuin veli ADHD, vaikka leikkii kyllä, kun siihen tilaisuus tulee. Einari-ADHD taas vetää täpöllä, kunnes virta loppuu ja se virta loppuukin sitten kerralla. Sepe nukahti tänään minun syliin ja voi kun oli hellyttävä. Taidan sittenkin olla rakastunut, kohde vaan muuttui, kuten joskus teinivuosina! Kyllähän näistä lapsukaisista on luovuttava jonain päivänä, mutta nautiskelen pienten herrojen seurasta siihen saakka, kun uutta kotia kohti matka alkaa. Vauvojen tulohan on minun osalta loppunut jo aikaa sitten, Aquliinan osalta kohdunpoistoon ja teini ei toivottavasti aloita ihan pian. Voin kyllä olla koiramummo, mutten kyllä ihan vielä oikea mummo. Hui kun puistattaa ihan! HRRRRR

Eikä kuvia vieläkään....